Käytiin laukkaamssa Hiirosen pelloilla ja metsässä jonka jälkeen suunnistettiin Kaketsun kentälle :)
Ekaksi seuraamista. Aika hyvä. Myös askeleet onnistui joka suuntaan. Taas patukalla palkkausta taakse. Sitten idari. Karkasi humputtamaan kapuloille ennen kun annoin lupaa, mutta palautuksella onnistui loistavasti. Jopa merkit oli tänään supereita!!! Mun pitää olla tarkka käskyn kanssa, että annan sen hyvissä ajoin, jo himpun ennen merkkiä. Silloin näyttäis pysähtyvän hyvin. Jos ehtii mennä vähän pitkäksi, on tosi hankala enää stopata. Ja eka noudolla (vasen) en juossutkaan karkuun, vaan pysyin paikallani. Ei tullut ihan suoraan (kävi tarkistamassa roskan), tiputti kerran mutta korjasi heti, mutta EI PURESKELLUT!!!!!!!!!! ohhoh!!! WAU! Oikea puoli tehtiin taas juosten, sekin onnistui hienosti.
Sitten idaria. Luuli taas ekana merkiksi, pörräsi täpinöissään ja kiersi seuruussa merkin sisäpuolelta. Aloitettiin alusta, ja nyt ok. Pientä edistämistä seuraamisessa, joten harjoiteltiin pelkkää seuruuta neliössä ensin. Palkkailin taas taakse ja heitin myös. Alkoihan se paikka parantua. Sitten yksi seisominen, josta palkka melkein heti.
Sitten luoksetulo. Ekalla hieno pysähdys, mutta huusin tahallani "käsky", ja Eevihän meni lankaan (on ennakoinut myös kokeissa liikkurin käskyjä). LÄhti siis liikkeelle.Kielsin ja palautin. Ja uudestaan. Tehtiin aika monta toistoa, ja alkoihan ne korvatkin taas pelaamaan. Pari kertaa meni seisomisen sijaan maahan (harvinaista) ja selvästi ennakoi merkkejä, kun kutsuin seisomisesta suoraan luokse, meni itsenäisesti merkillä maahan. Ehkä ihan hyväkin?!? Vauhti ei ole kokeissa koskaan ollut (vielä) ongelma, eikä ennakointi. Joten meillä ei oikeastaan läpijuoksuja edes harrasteta. Suurin haaste on saada koira pysähtymään napakasti.
Sitten kaukoja. Matkaa vähintään 15 metriä. Ekalla kerralla otin vaan eka istumisen ja toisella pelkän seisomisen. Tosi hyvät. Lopuksi tunnari. Haisteli hetken, harhautui ohi, palasi kapuloille, haisteli tosi tarkasti, muttei omaa löytynyt.Toi siis väärän :( Mutta kun otin perusasentoon ja lähetin uudestaan, oma tuli varmasti. Tehtiin vielä toinen ja nyt oli huippu. Siihen oli hyvä lopettaa :)