Tokoiltiin siis tänäänkin lämpöisessä kelissä. Häiriökavereina Eeva, Hurja ja Tassu. Eevi selvästi otti tosi paljon häiriötä häiriöhaukuista, varsinkin alussa. Sen siitä saa kun yksinään pakertaa. Aluksi seurautin. Aika hyvin. Sitten tehtiin paikallaolo Hurjan ja Eevin kans. Jätin Eevin istumaan ja piiloon mentiin lakanavirityksen taakse. Hyvin istui. Mutta ääntelikö? En oo ihan varma oliko Eevi vai joku muu :) Sitten tehtiin vielä uusinta ja käväistiiin vaan piilossa. Nyt paikkamakuu. Pirulainen nousi istumaan. Voi saasta. Murahdin rumasti piilosta, ja tein vielä kerran niin että piipahdin vain piilossa. Nyt pysyi hyvin.
Sitten taas seuraamista. Ihan ok, mutta läähätti melkoisesti ja vasemmalle käännökset oli hankalia. Koitettiin niitä sitten treenailla.  Ja idari. Se onnistui hienosti. Seisominen ja koko ringin kierto, istuminen ja vain pieni mutka ja maahanmeno koko ringillä. Sitten luoksetuloja. Eka pysähdys meni tosi pitkäksi. Nyt tarkkana käsimerkin kanssa! Sitten alkoi taas paremmin pysähtymään. Välillä Lentsun mallin mukaan, välillä liikkeenomaisesti (seisomiseen saakka).
Sitten ruutua. Se meni ihan plörinäksi. Haahuili, eikä löytänyt. Ja kertaakaan ei ollut kunnolla sisällä. Kylläkin vieraat törpöt ja ruutu normaalia pienempi. Liekkö tämä syynä. Tein pari leluruutua, ne sentään onnistui.
Sitten ohjattua. Taas eka merkki oli huono. Mutta haki molemmat puolet hienosti ja ilman suurempia pureskeluja. Kaukot ok, vain pari vaihtoa ja palkka. Tunnari ison häiriön alla. Siinä parin metrin päässä miehet potki jalkapalloa. Vaan ei näyttänyt Eeviä haittavaan. Oma tuli hienosti perille. Lopuksi vielä ohjatun merkkiä niin että Eeva vei kapulat. Ei meinannut malttaa pysähtyä, mutta toistolla hyvä merkki.

Kotimatkalla tehtiin vielä lähipellolla seuruupätkä, pari luoksetuloa ja ruutu. Nyt hieno tyhjä ruutu, kylläkin suoraan maahan. Välissä kaukoja ja lopuksi leluruutuun. Ja sitten vielä pieni juoksulenkki koko perheen voimin.